tiistai 24. tammikuuta 2023

Apua, painon nousu!

Voi sitä ahdistuksen määrää, kun kävin vaa´alla. Näytti kaksi kiloa enemmän. Toki kävin keskellä päivää ja vaatteet päällä. Olin myös syönyt paljon suolaista. Joten varmasti paljon turvotusta. Mutta kyllä nyt on laitettu syömiset taas kuosiin. 

Vähän pääsi tuossa lipsahtamaan. Sunnuntaina muun muassa oltiin brunssilla. Sitten pikkaisen sipsejä, taisin siitä mainitakin. Ihan hyvällä omatunnolla silloin niitä söin. Nyt vaan tuntuu niin perhanan pahalle. Oikein kiukuttaa syyllistän itseäni valtavasti. Mikä ei mitenkään ole tervettä mielestäni. Tiedostan tämän siis, mutta ei ole niin se ole niin helppoa olla syyllistämättä. Tämän yli vuoden kestäneen projektin aikana painoni ei ole kertaakaan noussut. Aina on ollut laskussa. Käyn säännöllisesti terveydenhoitajan luona ja nyt ahdistaa niin paljon mennä sinne. 

Tämä kyseinen hoitaja on ehkä hieman liian tiukkakin. Jos paino ei hänestä ole tippunut riittävästi, niin hän heti mainitsee sen mahdollisuuden, että painonhallintaan käyttämäni lääke on lopetettava. Samoin on tullut "uhkailu" siitä, että jos paino lähtee nousuun niin on lääkehoitoa arvioitava uudelleen. No, joka tapauksessa lääkkeeseen on tulossa tauko. Sen saatavuudessa on tällä hetkellä erittäin suuria saatavuus ongelmia. Itse olen ajatellut siirtyä toiseen lääkkeeseen. En yksinkertaisesti jaksa stressata, jonkin lääkkeen saatavuudesta. Vahtia sitä sitten, että koska sitä on apteekissa. On myös oltava nopea, että sitä saa. 

Vielä takaisin painon nousun syihin. Olen myös nyt alkanut käyttämään säännöllisesti hormonikorvaushoitoa. Käytän nyt jo 42- vuotiaana siksi, että minulta on endometrioosin vuoksi poistettu munasarjat sekä kohtu. Joten minulla ei ole omaa hormonituotantoa. Olen siis käyttänyt korvaushoitoa jo pidemmän aikaan, mutta erittäin epäsäännöllisesti. Aikaisemmin minulla oli laastari muotoinen korvaushoito. Jota en ikinä muistanut vaihtaa ajoissa tai laittaa uutta ajoissa paikalle. Nyt hoito on tablettimuotoisena laastarien jatkuvien saatavuusongelmien vuoksi. Olen siis pohtinut voisiko tämä myös olla osittain painon nousun takana. Tabletit muistan ottaa helpommin, koska minulla on myös muita lääkkeitä, jotka otan samanaikaisesti. 

En tiedä onko tämä sitten vain selitettyä itselleni. Vai voivatko yllä mainitsemani asiat vaikuttaa. Ehkä kumpaakin, no nyt on tehty ryhtiliike. 

Mitä tämä ryhtiliike sitten käytännössä tarkoittaa. Ensin vaihdoin syömäni leivän takaisin ruisleipään. Leivän päälle laitan sydänystävällistä kevyempää kasvisrasvaa sen sijaan, että laitoin oivariinia. Tunnustan, että oivariinin maku on kyllä parempi. Sitten minulle niin uskomattoman vaikea asia ruokarytmi. Voisin olla vaikka koko päivän syömättä ja sitten illalla mässäillä. Opettelen myös jälleen syömään lounasta. Korvaan lounaan kyllä välillä leivällä. Aina ei vain jaksa lämmintä ruokaa. Toki sipsit ja muu rasvainen jää nyt pois. Ruuan tekeminen on välillä vaan niin ylivoimaista. Miksi se sitten sitten, on niin siihen palaan myöhemmissä postauksissa.

Nyt päivällisen kimppuun.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti