torstai 26. tammikuuta 2023

Jännitystä ja pelkoja

Ahdistaa edelleen hirvittävän paljon painon nousu. Kyse tosiaan muutamasta kilosta kuten kerroin, mutta tuntuu kahdeltakymmeneltä kilolta. Ei siis fyysisesti vaan henkisesti. On niin kova tappio. Eilen puhuin psykiatrian polin puolelta olevan omahoitajani kanssa, hän sai minua rauhoiteltua. Painonpudotuksessa pitää myös pystyä hyväksymään sekin, että painoa saattaa tulla takaisin tai tulee pitkäkin tasannevaihe. En ole uskaltanut mennä vaa`alle nyt laisinkaan painon nousun jälkeen.

Nyt, kun joudun lääkkeen lopettamaan. Niin alkaa se pelottava vaihe, koska on sanottu, että lääkkeen lopettamisen myötä paino nousee helposti takaisin. Elimistöhän pyrkii aina takaisin lähtöpainoon ja jopa korkeammalle. Ajatus on masentava, todella masentava. Itse haluan uskoa, että pystyn tähän ilman ilman lääkettä. Myös tämä psyykenlääkitykseni ei tilannetta yhtään helpota

Ensi viikolla pitäisi mennä terveydenhoitajalle terveyskeskukseen. Osana käyntiä on punnitseminen. En missään nimessä haluaisi mennä sinne. Mutta uskon siihen, että kun totuutta katsoo silmästä silmään auttaa se taas jatkamaan eteenpäin.

Kun olin korkeimmassa painossani niin en ollut pitkään aikaan käynyt vaa`alla. Kun sitten siihen astelin vasta se herätti minut, nyt on tehtävä jotain. Muistaakseni vaakani näyttää korkeintaan 180 kiloa. Itse painoin siis 180,5. Oman vaakani mukaan. Olen jälkikäteen miettinyt, että onko mahdollista, että painoni oli jopa suurempi. Vaakani kapasiteetti vaan loppui kesken. Joten huomen aamulla tartun taas härkää sarvista ja menen omaan vaakaani. 

Olen varmasti liian keskittynyt tällä hetkellä elämäntapa muutoksessani vaakani lukemaan. Onhan tämä niin paljon muutakin, kuin kilomäärien tuijottamista. Huomisesta alkaen aion myös aloittaa projektin, jossa kuvaan, joka päivä viikon ajan syömäni ateriat. Tämän vinkin löysin Helsingin Sanomista.

Voin laittaa tännekin osata aterioistani kuvia. Saatte nähdä konkreettisesti mitä tulee syötyä. En toki kaikkia kuvia laita, mutta osan. Eikä ne kaikki todellakaan ole ravinto-opillisesti mitään kaunista katsottavaan

Tiedän kyllä, mitä on terveellinen syöminen. Kyse ei siis ole tiedon puutteesta. Vaikea oikeastaan sanoa, mistä sitten on kyse, kun en noudata esimerkiksi lautasmallia riittävän hyvin. En todellakaan syö puolta kiloa kasvikunnan tuotteita päivässä. Aikaisemmin kirjoitin, että käytännössä inhoan kaikkia kasviksi. Se nyt oli ehkä hieman liioittelua. On kasviksia, jota syön. Pidän myös hedelmistä ja marjoista. En vaan saa niitä syötyä riittävästi. 

Ajattelin pyytää ravitsemusterapeutille lähetettä jos saisin jonkinlaista konkreettista ruokavalio apua. Esimerkiksi muutaman päivän ruokalistan, jota voisin sitten jatkossa soveltaa oman haluni mukaan. Mitä enemmän paino tippuu, sitä vaikeampaa painonhallinta myös on. Koska, koko ajan elimistö tarvitsee vähemmän kaloreita. Suuresta lähtöpainosta on paljon helpompaa tiputtaa painoa, kuin pienemmästä. Siksi tämä on myös vaikeutuu koko ajan. Mutta tiedän, että pystyn tähän. On pakko uskoa niin, en koskaan halua enää painaa 180 kiloa. 

180 kilon painossa, jopa seisominen oli rankkaa, kävelystä puhumattakaan. Siis kyllä pääsin kävelemään ja pystyin seisomaan. En ollut mitenkään vuodepotilas, mutta jaloissa alkoi nopeasti tuntumaan ja hiki valumaan, kun käveli. Vihasin esimerkiksi osaksi sen takia isoja kauppoja, koska niiden kiertäminen tuntui rankalta. Todella pelkästään ruokakaupassa käyminen oli rankkaa. Tästä saa hiukan kuvaa millaisessa fyysisessä kunnossa olin. Ennen en jaksanut lenkittää edes koiraani kunnolla. Mieheni hoiti aina lenkit, jos hän ei päässyt niin tuli isäni apuun. Toki hätätapauksessa vein koiran ulos,  mutta mistään lenkistä ei voinut puhua. Nykyään saatan lenkkeillä jo pidempiä matkoja.

Painonpudotuksen myötä, olen saanut elämääni niin paljon hyviä asioita. En aio menettää niitä!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti