En aio tässä postauksessa palata eiliseen elämäntapa muutos projektiini, lääkkeen osalta. Vaikka tekisi hieman mieli, kirjoittaa lisää lääkkeestä, jota käytän. Kyseessä kuitenkin reseptilääke, joten en aio enempää mainostaa sitä. Sekä niin kuin kirjoitin kyseessä ei ole taikakeino. Vaan vaatii myös elämäntapamuutoksia, että asia onnistuu.
En ole tehnyt mitään taikoja. Keskeisempänä olen syönyt vähemmän. Jättiläisen kokoset annokset ovat vaihtuneet, normaalin ihmisen annoksiin. En tosin tiedä, miten normaali ihminen määritellään tarkasti. Toisethan pystyvät syömään isojakin annoksia ilman painon nousua. Silloin osiltaan on varmasti kysy valinnasta. Puoli kiloa kasviksia on hieman eri asia, kuin Hesen mega- aterin syöminen. Jonka muuten saatoin entisessä elämässäni popsia, tomaatit tosin otin pois. Ei siis kasviksia edes siinä.
Kasvikset niin ne juuri, joita pitäisi syödä puoli kiloa päivässä. En vaan voi sietää suurimpaa osaa kasviksia. Lapsuudessamme niitä ei juuri ruuan laitossa käytetty. Varmasti osa inhostani on peräisin sieltä. Koulusta on jäänyt mieleen sen ajan pakkoruokailu. Lautanen syötiin tyhjäksi. Vaikka siihen olisi oksentanut, ehkä tässä nyt oli hieman värikynää. Mutta muistan kyllä, ala-asteen opettajani seisseen vieressäni ja kertomassa Afrikan nälkäisistä lapsista. En siis vähättele tätä tilannetta, mutta tilanne ei auttanut minua syömään paremmin. Ruoka oli keittoa, tilanne on valokuvamaisesti ajatuksissani.
Olen kuitenkin psyykannut itseäni ja oppinut syömään osaa kasviksista. Näitä sitten käytän ruuanlaitossa mahdollisimman paljon. Keitot maistut nykyään hyville. Mutta raakoina samat kasvikset aiheuttavat melkein oksennusreaktion. Olen myös tarkka rakenteesta. Jos jonkin ruuan rakenne tuntuu suussa vääränlaiselta, niin jää syömättä. Osasta jopa lähes pidän.
Tänään, kyllä menee herkuttelun puolelle. Nimittäin itse tehty pyttipannua. Ruokailussa pitää myös olla joustoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti