Ystävyys

Tänään ajattelin kirjoittaa ystävistä ja ystävyydestä. En tietenkään rupea henkilöimään tässä ystäviäni. Mutta ehkä kirjoitan parhaista ystävistäni hieman yleisluonteisesti. Osa ystävistäni on säilyttänyt jo lapsuudesta saakka asemansa. Asemansa, ehkä on hieman hassu sana. En tarkoita, että minulla olisi jonkinlainen lista, johon pääsee vain ansaitusti. Vaan, ajattelen, että ystävyys on jotakin enemmän kuin satunnainen tuttavuus. Niin kuin useimmat meistä todennäköisesti ajattelevat. Ystävyys on jokin syvempi tunne. 

 Ystävyyttä on kuitenkin monta tasoa. On mielestäni sellaista ystävyyttä, jossa tunnetaan suorastaan sielullista yhteyttä. Vaikka yhteydenpidon välissä olisi monta viikkoa, ehkä jopa kuukausia. Niin sillä ei ole mitään merkitystä. On olemassa myös sellaista ystävyyttä, missä toinen on tavallaan vahvemmassa asemassa. Ehkä kuuntelet hänen huoliaan enemmän, kuin itse kerrot omistasi. En kuitenkaan ajattele tätä niin, että kyse olisi yksipuolisuudesta. Joskus on hyvä osata säästää toista. Ehkä toinen on vaikka herkempi ahdistumaan kuin sinä itse. Itse omaan ystävyyden, jossa tilannetta voisi juuri tämän kaltaiseksi kuvata. Toki joskus tulee tunne, että onko tämä nyt aivan reilua. Mutta, uskon sen olevan aivan luonnollista.

 Omaan myös ystävyyden, jossa tunnen täydellistä tasapainoa. Voimme kumpikin kertoa toisille mitä vain. Ilman pelkoa siitä, että toinen kuormittuisi. Samalla tavalla kuormittavuus purkautuu siinä, kun kerrot toiselle huolesi. Ehkä myös juoruilette hieman. Tästä tullaankin mielenkiintoiseen kysymykseen. Onko ihminen paha, jos hän juoruilee? Mielestäni ei, tietenkin on mietittävä mitä juoruilulla tarkoitetaan. Se ei tarkoita sitä, että puhutaan pahaa toisesta hänen selkänsä takana. Ehkä se on sitä, "että oletko kuullut, mitä henkilö x teki perjantaina" ja niin edelleen. Onko tämä sitten pahuutta. Ei, en usko sen olevan sitä. Jotkin saattavat pitää tätä suorastaan törkeänä. Mutta eikö juoruilua ole esiintynyt koko ihmisen historian ajan. Eihän se tietenkään kaikkien mielestä oikeuta sitä. Mutta on tosiaan olemassa kahdenlaista juoruilua. Niin sanottua hyvää ja pahaa. Tämä tietenkin vain oma mielipiteeni.

 Pitäisikö ihmisen sitten omata monta ystävää? Onko olemassa standardi ystävien määrästä?  Tarkoitan, että mitataanko ihmisen arvoa ystävien määrässä. No ei todellakaan. Joskus tai miksei useinkin yksikin ystävä riittää. Jokaisella on kuitenkin annettava omaa tilaa, jos siis omat yhden ystävän. Älä oleta hänen olevan sinun käytettävissä jatkuvasti. Tai jos omaat montakin ystävää, anna heille myös tilaa.

 Mitä, sitten jos ihminen ei omaa ystäviä. Olen väärä ihminen tähän suoranaisesti ottamaan kantaa. En omaa empiiristä kokemustietoa tästä. Voisin kuvitella sen olevan varsin kurjaa. No tähän päätelmään ei tarvita ainakaan kovin suurta kokemusta. Mietin kuitenkin, että onko tämä automaatio. Vai onko olemassa niinkin introvertteja ihmisiä, että he eivät kaipaa ystävää. Ehkä hyvän päivän tutut riittävät tai joku, jonka kanssa satunnaisesti jutella. Ajatuksena tämä tuntuu oudolle. Sen kuitenkin tiedän, että yksinäisyys suomessa on ongelma. Se ei katso ikään, jokaista meistä voi koskettaa yksinäisyys. Myös meitä joilla on ystävä tai ystäviä. Mikään ei ole ennalta kirjoitettua. Ystävyyskään ei välttämättä kestä ikuisesti. 

Tässä pohdintani ystävyydestä. Rakas mahdollinen lukija.